Alla olevaan taulukkoon on kerätty suomen kielellä wikipediasta löytyvät määritelmät peleissä esiintyville ja joillekin muille taloudellisille tunnusluvuille sekä finanssiasioihin liittyville seikoille. Täydennämme Wikipediaa järjestelmällisesti puuttuvilta osin.
| Tunnusluku |
Tunnusluku |
|
Käyttökate |
|
|
Liikevaihdon kasvuprosentti |
|
|
OSINKO/KOKONAISTULOS %
|
Osinko/kokonaistulos eli osinkosuhde kertoo kuinka suuri yrityksen jakama osinko on suhteessa tilikauden tulokseen. Se siis kuvaa kuinka suuri osuus voitoista jaetaan osakkeenomistajille. Se osuus voittoa, jota ei jaeta osinkoina, jää yritykseen toiminnan kehittämistä ja investointeja varten. Osingot ovat osakkeiden arvonnousun ohella toinen tapa, jolla osakkeenomistajat voivat saada tuottoa sijoitukselleen.
Kasvuhakuiset yritykset käyttävät tyypillisesti ison osan voitoistaan investointeihin, ja siksi niiden osinkosuhde on usein pienempi. Tällöin tavoitteena on, että sijoittajat pääsevät hyötymään näiden investointien kautta joskus tulevaisuudessa vielä enemmän. Yritykset voivat käyttää jakamattomia voittovaroja myös esimerkiksi omien osakkeiden takaisin ostamiseen. Osinkoina voidaan jakaa myös aiempina vuosina kertyneitä jakamattomia voittovaroja, joten osinkosuhde voi joskus olla yli 100 prosenttia.
Korteissa käytettyä osinkosuhdetta laskettaessa on käytetty kokonaistulosta, josta on poistettu satunnaisten erien vaikutus. Satunnaiset erät ovat yrityksen tavanomaisesta toiminnasta poikkeavia kertaluonteisia tuottoja tai kuluja. Kun nämä erät jätetään huomiotta, osinkosuhde kuvaa paremmin yrityksen pysyvämpää voitonjaon suhdetta. Sammon ja Ålandsbankenin osalta luku on tilinpäätöstiedotteessa ilmoitettu osakekohtainen tulos / osakekohtainen osinko.
|
|
VOLATILITEETTI %
|
Volatiliteetti on osakkeen hintojen vaihtelun voimakkuutta kuvaava tunnusluku. Se on yksi yleisimmistä osakkeen riskiä kuvaavista luvuista. Mitä suurempi volatiliteetti on, sitä voimakkaammin osakkeen hinta vaihtelee, ja sitä todennäköisempiä voimakkaat hinnannousut ja -laskut ovat. Korkeampi riski voi siis johtaa suurempiin tuottoihin tai tappioihin. Osakkeen riskisyyttä arvioitaessa on syytä muistaa, että aiemmin tapahtunut hintojen vaihtelu ei aina ennusta hyvin osakkeen riskiä tulevaisuudessa.
Laskennallisesti vuotuinen volatiliteetti on osakkeen logaritmisten päivätuottojen keskihajonta, joka on skaalattu vuositason luvuksi. Korteissa käytetty volatiliteetti on laskettu vuoden 2006 päivätuotoista, jotka on skaalattu vuositason luvuksi. Yrityksen osingonmaksupäivä on jätetty analyysistä pois, koska silloin osakkeen hinta putoaa tyypillisesti maksetun osingon verran.
|
|
HENKILÖSTÖ
|
Yrityksen henkilöstömäärä on yksi sen koosta ja toiminnan laajuudesta kertova tunnusluku. Alihankkijoiden käyttämä henkilöstö ei näy yrityksen henkilöstömäärässä, joten luku ei aina kerro kaikkea yrityksen toiminnan koosta.
Korteissa on käytetty tilikauden keskimääräistä henkilömäärää. Lukuun on laskettu vain kokopäiväisten työntekijöiden määrä, mikäli ne on erikseen eritelty yrityksen tiedoissa. Sampo-konsernin henkilöstöluku on 31.3.2007 tilanteen mukaan, näin ollen konsernista pois myydyn Sampo Pankin henkilöstö ei ole luvussa mukana.
|
|
ARVOSTUSKERTOIMET P/S JA P/E
|
P/S = Osakekannan markkina-arvo 30.4.2007 / liikevaihto tilikaudella 2006 P/E = Vaihdetuimman osakesarjan hinta 30.4.2007 / Valuatumin osakekohtainen tulosennuste tilikaudelle 2007
P/S eli Price/Sales kuvaa yrityksen markkina-arvon ja liikevaihdon välistä suhdetta ja P/E eli Price/Earnings kuvaa yrityksen markkina-arvon ja tuloksen välistä suhdetta. Molemmat luvut heijastavat sijoittajien yritykseen kohdistamia kasvuodotuksia. Mitä korkeampia arvot ovat, sitä arvokkaampana sijoittajat pitävät yritystä suhteessa sen nykyiseen liikevaihtoon ja tulokseen. Korkean arvostuskertoimen yritysten odotetaan siis tuottavan voittoa tulevaisuudessa niin hyvin, että osakkeesta kannattaa maksaa enemmän nykyiseen voittoon/myyntiin nähden. Odotettua hitaampi kasvu voi tällöin johtaa osakkeen hinnan alenemiseen.
P/S-luvun etuna suhteessa P/E-lukuun on, että P/S on määritelty myös tappiollisille yrityksille. Lisäksi P/S-luvun liikevaihtoon ei sisälly satunnaisia tai liiketoimintaan kuulumattomia eriä, jotka voivat vaikuttaa yksittäisen tilikauden arvoon. Toisaalta P/S ei huomio yrityksen kannattavuutta.
P/E-luku toimii parhaiten kun yrityksen voitto on normaalilla tasolla. Jos yritys esimerkiksi juuri ja juuri yltää voitolliseen tulokseen, voi P/E-luku nousta hyvin suureksi (> 1000), koska jakajana on tällöin hyvin pieni luku.
Molempien lukujen arvot vaihtelevat paljon eri toimialojen välillä.
Korttien P/E-lukua laskettaessa yrityksen vaihdetuimpaan osakesarjaan kuuluvan osakkeen hintaa on verrattu Valuatumin osakekohtaiseen tulosennusteeseen tilikaudelle 2007. Koska liikevaihtoa ei ole tapana ilmaista osakekohtaisena lukuna, P/S-lukua laskettaessa koko yrityksen markkina-arvoa verrataan sen liikevaihtoon tilikaudella 2006. Lopputuloksen kannalta ei ole merkitystä käytetäänkö osakekohtaisia vai koko yritystä koskevia lukuja.
|
|